Haemme asiakaspalvelukoordinaattoria

JAMIX Oy on suomalainen kasvuyritys, joka on jo yli 25 vuoden ajan kehittänyt ja myynyt tuotannonohjaus-järjestelmäänsä ammattikeittiöille. JAMIX on johtava järjestelmätoimittaja ammattikeittiöille. Yli puolet Suomen kunnista ja kaupungeista käyttää JAMIX-ohjelmistoa muun muassa kouluruokailun hallintaan.  Asiakkaita on jo yli 2000 ja kasvu on viime vuosina ollut voimakasta. Asiakaskunta koostuu julkispuolen lisäksi ravintolaketjuista ja sadoista muista yksityispuolen yrityksistä. JAMIX hakee kasvua myös viennistä, ja myyntiä on jo useissa maissa. JAMIX:in kotipaikka on Jyväskylässä ja yritys työllistää 18 henkilöä.

 

Haemme ASIAKASPALVELUKOORDINATTORIA

Tehtäviisi kuuluu ensisijaisesti laskutukseen liittyvä asiakaspalvelu sekä laskutukseen liittyvät sisäiset työt. Lisäksi koordinoit ohjelmistojen oheistuotteina myytävien laitteiden ja materiaalien tilauksia sekä täydennät käyttötukitiimiämme. Näiden lisäksi työtehtäviisi sisältyy myös muita toimistotöitä.

Tehtävässä vaaditaan erityisesti asiakaspalveluhenkisyyttä, kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä kiinnostusta tietojärjestelmiin. Sinulla on tehtävään soveltuva, esim. kaupallisen alan koulutus ja työt hoituvat sujuvasti myös englannin kielellä. Eduksi katsotaan osaaminen yrityksen taloushallinnon alalta.

 

Lisätietoja: markkinointijohtaja Anna Skyttä, puh. 0400 527 730, anna.skytta@jamix.fi

Hakemukset sisältäen CV:n ja palkkatoiveen sähköpostitse 12.2.2017 mennessä: anna.skytta@jamix.fi

Posted in JAMIX Uutiset.