JAMIX 30 vuotta

Helppoutta ammattikeittiöön jo 30 vuoden ajan

JAMIX sai alkunsa Mikko Jaatisen tekemästä reseptiohjelmasta, josta paikallinen ammattioppilaitos kiinnostui. Alkujaan Aterix-nimistä ohjelmaa myytiin nopeaan tahtiin kymmeniin ammattikeittiöihin jo ensimmäisen vuoden aikana. Pian rinnalle rakennettiin omat ohjelmat varaston ja ateriatilausten hallintaan. Näistä kolmesta ohjelmasta paketoitui kokonaisvaltainen ammattikeittiöiden tuotannonohjausjärjestelmä, joka sopii kaiken kokoisille ja kaiken tyyppisille keittiöille.

Ensimmäiset vuodet Mikko Jaatinen hoiti kaiken yksin. Toiminnan kasvaessa yritykseen palkattiin lisää työntekijöitä. Vuosituhannen vaihteessa asiakaskunta koostui jo monipuolisesti niin julkisen kuin yksityisen puolen toimijoista. Ohjelmistoa kehitettiin jatkuvasti eteenpäin ja asiakasmäärä kasvoi tasaisesti. 2000-luvun puolivälin jälkeen JAMIX sai tiedustelun Australiasta: Mikko lähti perheineen Australiaan ja aloitti vientitoiminnan.

Käyttöjärjestelmien kehityksen myötä JAMIX-ohjelma luotiin 2010-luvulla uudestaan selainpohjaisena versiona. Yrityksen asiakasmäärä kasvoi voimakkaasti ja henkilöstö sen mukana. 2010-luvun loppupuolella viennin fokus käännettiin USA:han. Mikko Jaatinen pakkasi jälleen tavaransa ja muutti Yhdysvaltoihin ollakseen lähempänä potentiaalisia asiakkaita. Mittavan vientiprojektin palkintona JAMIX solmi sopimuksen Yale-yliopiston kanssa vuonna 2019.

Asiakkaiden tarpeiden kuunteleminen, taukoamaton tuotekehitys sekä innostus kehittää ratkaisuja ammattikeittiön päivittäisen työn helpottamiseen ovat kantaneet JAMIXia jo 30 vuotta. Tänä päivänä JAMIX-ohjelmiston avulla valmistetaan yli miljoona ateriaa päivittäin. Uudelle vuosikymmenelle siirryttäessä ohjelmaa kehitetään eteenpäin enemmän kuin koskaan.

Posted in Ammattikeittiön tuotannonohjaus, JAMIX Uutiset and tagged , .